Pontuksen päiväkotikoulun
l
ukuvuositiedote 2020-2021

Hyvää koulun alkua Pontuksen koulun kotiväki!

Pontuksen koululla ollaan aloitettu neljäs lukuvuosi. Tämä lukuvuosi alkaakin todella poikkeuksellisissa olosuhteissa, sillä koronapandemia on tuonut paljon muutoksia kouluarkeen. Toivottavasti päästään pian takaisin tavalliseen koulutyöhön. Tsemppiä jokaiseen kotiin poikkeusjärjestelyjen kanssa! Tehdään jokainen parhaamme omalta osaltamme ja noudatetaan koronaohjeita huolellisesti. 

Koulun kehittämisterveisinä tiedoksi jokaiseen kotiin, että tänä syksynä otetaan käyttöön kaikki alakoulun luokat kattava Popsis. Se on oppilaan henkilökohtainen työkalu, kirjanen, jonka avulla suunnitellaan ja seurataan oppimista. Popsiksesta kuulette enemmän vanhempainilloissa opettajilta ja oman lapsenne Popsista voitte lukea kotona. Pontuksen koulun opetussuunnitelmaa on tarkennettu, tästä löytyy lisätietoa nettisivuiltamme. Myös päivärytmi on hieman muuttunut iltapäivän tuntien osalta, koska oppilaat tarvitsivat paremman ajan välipalalle, jaoimme vanhan 30 minuutin välitunnin kahteen osaan.

Koulumme 340 oppilasta jakautuu opiskelemaan ja työskentelemään neljään eri soluun. Aurinkolaaksossa ja Viherniityssä opiskelevat ensimmäisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilaat. Saimaanselässä ja Lupiinirinteessä opiskelevat toisen, neljännen ja kuudennen luokan oppilaat. Koulussamme toimii aikuisten tiimit, jokaisessa solussa työskentelee oppilaiden ohjaajina ja tukena 4-5 luokanopettajaa, 1-2 erityisopettajaa/erityisluokanopettajaa sekä 1-3 koulunkäynninohjaajaa. Tästä tiedotteesta löydätte kouluvuoteen liittyviä tärkeitä asioita ja yhteystietoja. 

Vilkutellaan tänä syksynä vähän kauempaa toisillemme ja jutellaan turvaväleillä. Mukavaa syksyä jokaiseen kotiin! P.S. seuraa meitä Instagramissa @pontuksenkoulu

Terveisin,

Johanna Wahlman, vs.rehtori

 

OPPIMISEN TUKI PONTUKSEN KOULUSSA

Oppimisen tuki on kaikille oppilaille tarkoitettua pedagogista tukea. Yhteistyö oppilaan ja huoltajien kanssa on tärkeää sekä tuen tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Tuki perusopetuksessa voi olla yleinen tuki, tehostettu tuki tai erityinen tuki. Oppimisen tuen järjestämisestä vastaa luokanopettaja yhteistyössä huoltajien ja tarvittaessa erityisopettajan ja opiskelijahuollon väen kanssa.

Tukitoimenpiteitä voi esimerkiksi olla:

• Opetuksen eriyttäminen: laajuus, syvyys, etenemisnopeus
- tehtävien määrä ja laatu: yksi tehtävä kolmen sijaan, perus-, sanalliset- ja pohdintatehtävät
- pohdintatehtävien sijaan tunnistustehtäviä
- tehtävän suorittamiseen niin kauan aikaa, kuin lapsi tarvitsee
• Oppimateriaalit
- täyttötilallinen / E-kirja
- kirjatehtävien tekeminen Ipadilla
- TVT-avusteiset ohjelmat ja sovellukset
• Osa-aikaisen erityisopetuksen tuki

• Monipuoliset arviointimenetelmät, osaamisen ja edistymisen osoittaminen
- mahdollisuus osoittaa osaamistaan monilla eri tavoilla mm. tuotoksin (kirjoitelmat, piirustukset jne.), keskusteluin ja itsearvioinnein
• Tilapäinen intensiiviryhmä tason mukaan esim. luku- ja kirjoitusryhmät/jakotunnit
• Tukiopetus
• Strukturoitu koulupäivä
- kuvitetut ohjeet ja päivärutiini kuvin
• Konkreettiset, lapselle näkyvät ja lapsen kanssa yhdessä laaditut tavoitteet
- rehellinen positiivinen ja välitön palaute
• Oppimisympäristön muokkaaminen
- mm. sermit, matot, luokkatila, nimetty työpiste
• Huoltajien tarjoama tuki
- kirjataan oppimissuunnitelmaan niille, joilla se on
• Opetetaan laaja-alaisia taitoja
- esim. viikkosuunnitelman suunnittelemisen ja tekemisen opettaminen
- oppilasta ohjataan oppimaan itselleen parhaiten soveltuvalla tavalla
• Koulunkäynninohjaajan tuki
• Oppiaineen opiskelu painoalueittain
• Oppiaineen yksilöllistäminen

ERITYISOPETUS

Osa-aikainen erityisopetus on laaja-alaisen erityisopettajan oppilaalle tarjoamaa tukea koulupäivän aikana joko samanaikaisopetuksena, yksilöllisesti tai pienryhmässä, tilapäisesti tai pysyvänä opetusjärjestelynä. Erityisopettaja määrittelee osa-aikaisen erityisopetuksen tarpeen yhteistyössä oppilaan vastuuopettajan kanssa hyödyntäen kuntakohtaisesta oppimisvaikeuksien seulontamallista saatua tietoa.

Erityisopetus voi olla tukea lukemisen ja kirjoittamisen, matematiikan, englannin tai muun yksittäisen oppiaineen opiskeluun. Lisäksi erityisopettajan tukea voi saada mm. opiskelutaitoihin, toiminnanohjauksen taitoihin tai vaikka hahmottamisen pulmiin. Osa-aikaisessa erityisopetuksessa tuetaan myös oppilaan laaja-alaisen osaamisen taitojen oppimista.

Osa-aikaisen erityisopetuksen painopiste on alkuopetuksessa. Sen tavoitteena on varmistaa oppilaiden perustaitojen hallinta lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Lisäksi huomioidaan oppimaan oppimisen taidot ja tarpeen mukaan muita laaja-alaisia taitoja.

Pontuksen koulun laaja-alaisina erityisopettajina työskentelevät: 

Essi Martikainen puh. 040 183 8007 ja Johanna Wahlman puh. 040 482 2550 (Saimaanselkä ja Lupiinirinne)
Johanna Hietamäki (Aurinkolaakso ja Viherniitty) puh. 040 647 6633

OPPILASHUOLTO

Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa kouluyhteisössä. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Oppilashuoltotyö kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille.

KOULUTERVEYDENHUOLTO

Kouluterveydenhoitajat ja koululääkärit toteuttavat kouluterveydenhuoltoa, joka on ennaltaehkäisyyn painottuvaa toimintaa, mm. terveystarkastuksia ja neuvontaa. Sairauksien tutkimus ja hoito tapahtuvat pääsääntöisesti terveyskeskuksessa.

Kouluterveydenhoitaja Kaisa Riikonen (31.12.2020 saakka) paikalla ma, ke, to ja pe p.040 1274185. Henna Kurkinen 1.1.2021 alkaen etunimi.sukunimi@eksote.fi/ tai Wilma

Koululääkärinä toimii Leena Kotola, johon yhteydenotot kouluterveydenhoitajan kautta.

KOULUKURAATTORI

Koulukuraattori on koululla työskentelevä sosiaalialan ammattilainen. Koulukuraattorilta saa apua, jos lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä, kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu muutoksia. Lapsi tai nuori voi saada tukea koulukuraattorilta myös omaan elämäänsä ja kehitykseensä liittyvissä asioissa. Vanhemmat voivat keskustella koulukuraattorin kanssa kotitilanteesta tai kasvatusasioista. Ratkaisuja pulmatilanteisiin etsitään yhdessä vanhempien ja koulun muiden aikuisten kanssa. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa sosiaali- ja terveystoimen muiden toimijoiden kanssa.

KOULUPSYKOLOGI

Koulupsykologi tekee yhteistyötä opiskelijahuollon muiden toimijoiden ja koulun aikuisten kanssa sekä yhteisölliseen että yksilökohtaiseen oppilashuoltoon liittyen. Koulupsykologi on apuna lapsen tai nuoren oppimiseen, keskittymiseen, tunne-elämään ja käyttäytymiseen liittyvissä huolissa. Erilaisten selvitysten pohjalta koulupsykologi tekee suosituksia oppimisen ja kehityksen tueksi sekä seuraan niiden vaikutuksia kouluarjessa.

Koulupsykologi Minna Pylkkänen, paikalla ti ja to
p. 040 5722630, [email protected]/wilma

TIEDONKULKU KODIN JA KOULUN VÄLILLÄ

Pontuksen koulun pääasialliset tiedotuskanavat ovat Wilma (viestit ja tiedotteet) ja koulun kotisivut. Oppituntien aikana opettajat ovat ohjaamassa oppilaita ja puhelimeen vastataan välituntisin tai oppituntien ulkopuolella. Saatte parhaiten yhteyden opettajiin Wilma-viestillä. Viesteihin vastataan mahdollisimman pian. Wilman kautta voi esimerkiksi käydä lyhyitä informatiivisia yksityiskeskusteluja ja ilmoittaa oppilaan poissaoloja. Jos teiltä puuttuu Wilma-tunnukset, saatte ne koulusihteeri Aija Tikalta. Mikäli teillä ei ole mahdollisuutta Wilman käyttöön, sopikaa lapsenne vastuuopettajan kanssa, miten tulette pitämään yhteyttä.

Pyydämme teitä tarkistamaan mahdollisimman pian oppilastietolomakkeen Wilmassa sekä tekemään siihen tarvittavat muutokset. Muistakaa päivittää päivämäärä, jotta mahdolliset muutokset tallentuvat. Muistattehan myös ilmoittaa yhteystiedoissanne tapahtuvista muutoksista (osoite / puhelin), jotta tavoitamme teidät tarvittaessa koulupäivän aikana, sillä on ensiarvoisen tärkeää, että tavoitamme teidät esim. lapsenne akuuteissa sairaustapauksissa tai tapaturmatilanteissa.

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ

Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää koulutyön sujumisen kannalta. Me koulun väki toivomme, että yhteistyö sujuisi hienosti toisiamme kunnioittaen ja kuunnellen, pidetään yhteydenottokynnys mahdollisimman matalana. Jos jokin koulutyöhön liittyvä asia mietityttää, kannattaa ottaa mahdollisimman pian yhteyttä opettajiin joko soittamalla koululle tai Wilman välityksellä. Tänä lukuvuonna haluamme nähdä teitä huoltajia aktiivisesti mukana koulumme kehitystyössä. Järjestämme yhteisiä soluvanhempainiltoja ja avoimet ovet vuosiluokkatason viikkoja.

Pontuksen koululla toimii Pontuksen koulun vanhempainyhdistys ry, joka on avoin kaikille vanhemmille. Yhdistyksen toiminnasta saa lisätietoja vanhempainyhdistyksen Facebook-sivujen kautta. Yhdistys toivottaa kaikki huoltajat aktiivisesti mukaan toimintaan! [email protected]

KOULURUOKAILU

Ruokahuollosta vastaa Saimaan Tukipalvelut. Erityisruokavalioita noudatetaan ja mahdolliset allergiat huomioidaan vain lääkärintodistusten ja terveydenhoitohenkilöstön antamien ohjeiden mukaisesti. Jos lapsenne ruokailuasioissa, esim. allergioissa tapahtuu muutoksia, ilmoittakaa niistä mahdollisimman pikaisesti. Ruokailuajat ovat klo 10.30 -12.00 välisenä aikana. Jokaiselle luokalle on varattu riittävästi aikaa ruokailuun. Linjaruokailussa ruoka otetaan itse. Kaikkea ruokaa ohjataan maistamaan monipuolisesti. Haluamme opettaa oppilaille ruokailun merkitystä päivittäisessä jaksamisessa sekä hyviä ruokailutapoja.

Erityisruokavaliot tulee päivittää kaikkien osalta aina lukukauden alkaessa. Ruokalista ja erityisruokavaliolomake löytyy Wilmasta ja Saimaan tukipalveluiden nettisivuilta >>

Maksullinen välipala täydentää koululounasta ja antaa energiaa iltapäivän opiskeluun. Välipalan voi koululainen itse koostaa ravitsemuksellisesti terveellisistä vaihtoehdoista. Tarjolla on aina tummaa tai vaaleaa leipää sekä näkkileipää, levite, leikkelettä tai juustoa, tuorepala sekä juomana maitoa, piimää ja vettä. Näiden lisäksi tarjolla on vaihdellen sämpylää / karjalanpiirakkaa, hedelmiä, puuroa, kiisseliä, jogurttia tai rahkaa. Tarjoilu hoidetaan koulun ruokasalissa iltapäivän välitunnilla.

Oppilas saa välipalaliput koulun keittiöstä ainoastaan tulostamaansa pankin maksutositetta vastaan. Välipalaa myydään pakettina, jonka oppilas voi koostaa edellä luetelluista ruoka-aineista. Yhden välipalapaketin hinta on 2 € /oppilas.Rahan käsittelyn välttämiseksi välipalaliput maksetaan etukäteen pankin välityksellä.

Maksuohjeet

Välipalalipun hinta on 2 € (alv 0 %). Lippuja myydään 10 kappaleen nipuissa. Yhden lippunipun hinta on 20 €. Samalla kertaa voi maksaa useammankin lippuvihkon. Käyttämättömiä välipalalippuja ei hyvitetä.

Välipalaliput maksetaan Saimaan Tukipalvelut Oy:n tilille:
Etelä-Karjalan Osuuspankki 562026-2427,
IBAN: FI51 5620 2620 0004 27
BIC: OKOYFIHH

Maksettaessa on ”viesti (maksun saajalle)” -kenttään merkittävä oman koulun numero ja oppilaan nimi: Pontuksen koulu 202

KOULUMATKAT JA KOULUKULJETUKSET

Oppilaan huoltajan tulee opettaa lapselle turvallinen koulureitti. Varsinkin nuorimpien oppilaiden kanssa on hyvä kulkea matka joitakin kertoja yhdessä. Vaaran paikat tulee tiedostaa ja lasta tulee opastaa turvalliseen liikennekäyttäytymiseen. Koulumatkalla noudatetaan liikennesääntöjä. Pyörällä ajavien pitää käyttää kypärää, myös koulun pyöräretkillä. Suosittelemme, että potkulautailijat ym. vastaavilla välineillä kulkijat käyttävät kypärää turvallisuussyistä.

Koulukuljetukset hoituvat yhteisen kuljetusaikataulun mukaisesti. Koulukuljetusasioita koordinoi Lappeenrannan kaupungin tekninen toimi. Yhteyshenkilönä toimii Reetta Valsi. 

Jos kuljetustarpeisiin tulee muutoksia, niistä on viipymättä ilmoitettava yhteyshenkilölle [email protected]

POISSAOLOT

Jos oppilas joutuu sairauden tai muun esteen vuoksi olemaan poissa koulusta, huoltajan tulee ilmoittaa asiasta opettajalle mahdollisimman pian esimerkiksi soittamalla, tekstiviestillä tai Wilman kautta. Poissaolojen aikaisista läksyistä ja tehtävistä sekä niiden tekemisestä sovitaan oman opettajan kanssa erikseen. Tavoitteena on, että mitä vanhemmaksi oppilas kasvaa, sitä itsenäisemmin hän osaa huolehtia tehtävistään.

Mikäli oppilas tarvitsee vapaata koulutyöstä muun kuin sairauden vuoksi, tulee huoltajan anoa lupa poissaoloon etukäteen. Oma opettaja voi myöntää vapaata 1 – 5 päiväksi ja rehtori tätä pidemmäksi aikaa. Vapaa anotaan sähköisesti Wilmasta löytyvällä lomakkeella, josta käyvät ilmi vapaan perusteet ja aika. Vapaata myönnettäessä vastuu koulutehtävistä siirtyy huoltajille. Toivottavaa on, että pitkäkestoiset lomamatkat ajoitettaisiin koulun lomien ajaksi.

TUKIOPETUS

Jokaisella oppilaalla on oikeus tukiopetukseen, jota annetaan aina tarpeen mukaan. Lukuvuoden aikana tehdyn lomamatkan takia tukiopetusta ei järjestetä, vaan oppilaan on kodin avustuksella huolehdittava koulutehtävien suorittamisesta.

VAKUUTUKSET JA TAPATURMAT

Lappeenrannan kaupunki on vakuuttanut oppilaat koulumatkoilla, koulussa, retkillä ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Tapaturman sattuessa huoltaja voi viedä lapsen hoidettavaksi joko julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon. Kaupungin vakuutusyhtiönä on LähiTapiola. Lääkärikäynnin yhteydessä pitää mainita, että tapaturma on sattunut kouluajalla. Kaikista tapaturmista tulee ilmoittaa koululle. Koulussa sattuneen tapaturman johdosta otetaan vanhempiin yhteyttä ensi tilassa. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että koululla on oikeat tiedot, mistä huoltajat tavoittaa koulupäivän aikana.

 Lisätietoja: Wilma -> Tiedotteet -> Toimintaohjeet tapaturman hoitoon

KERHOT

Pontuksen koulussa järjestetään kerhotoimintaa lukuvuoden aikana mahdollisimman monipuolisesti. Kerhoista tiedotetaan erillisellä tiedotteella Wilmassa.

USKONNOLLISIIN TILAISUUKSIIN OSALLISTUMINEN

Koulussamme järjestetään vuosittain muutamia kristilliseen kirkkovuoteen liittyviä uskonnollisia tilaisuuksia, mm. seurakunnan mahdolliset vierailut. Ko tilaisuuksien rinnalla järjestetään vaihtoehtoista toimintaa. Jos huoltaja haluaa, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin lukuvuoden aikana, hänen tulee ilmoittaa siitä lukuvuoden alussa omalle vastuuopettajalle.

LIIKUNTATUNNIT

Liikuntatunneilla käytetään liikuntaan sopivia vaatteita ja jalkineita. Liikunnan opetuksesta tai osasta suorituksia voi saada vapautuksen lääkärintodistuksen perusteella.

Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä, joka tuottaa muun muassa tietoa yhdistettäväksi 5. ja 8. vuosiluokilla koululaisille tehtäviin laajoihin terveystarkastuksiin. Järjestelmän keskeisenä tarkoituksena on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Oppilastietolomakkeen yhteydessä kysytään lupaa myös huoltajilta oppilaan Move-tuloksien luovuttamisesta kouluterveydenhoitajalle.

Lisätietoa Movesta >>

VÄLITUNNIT JA LIIKUNTATUNNIT PAKKASPÄIVINÄ

Lappeenrannan kaupungin peruskouluille ei ole määritelty tarkkaa pakkasrajaa, koska paleltumisriski ei perustu pelkästään pakkasen määrään. Paleltumisriskiin vaikuttaa pakkasen määrän lisäksi tuulen määrä sekä ulkona vietetty aika, toiminta ulkoilun aikana, varusteet, mahdollisuus lämmitellä ulkoilun aikana tarpeen mukaan sekä oppilaiden ikäkausi ja edellytykset sekä terveydentila. Pakkaspäivinä huoltajan tulee huolehtia lapsensa tarkoituksenmukaisesta pukeutumisesta. Oppilaat voivat viettää koko välitunnin tai osan välitunnista sisällä kovina pakkaspäivinä. Suositellaan kuitenkin, että koulupäivän aikana vietetään aikaa myös ulkoillen. Huoltajia pyydetään ilmoittamaan omaa lasta opettaville opettajille, jos lapsella on joku terveydentilaan liittyvä seikka, joka on syytä huomioida lapsen ulkoilussa.

Opettajat tiedottavat huoltajia Wilmassa ulkoliikuntatuntien ohjelmasta ja mahdollisista muutoksista ohjelmassa. Sääolosuhteet huomioidaan suunnitellessa liikuntatuntien ohjelmaa siten, että tarpeen mukaan tilannetta tarkastellaan päivän aikana.

OPISKELU JA TYÖRAUHA

Pontuksen koulussa kaikenlainen kiusaaminen ja toisen häiritseminen on kielletty. Kaikki koulun aikuiset suhtautuvat vakavasti kiusaamiseen, uhkailuun ja nimittelyyn. Selvitämme aina tietoomme tulleet ongelmatilanteet. Vakavissa tapauksissa noudatamme kaupungin peruskouluille laatimaa ohjetta ja otamme yhteyttä huoltajiin sekä tarvittaessa poliisiin. Yksittäiset tapaukset selvittelemme yleensä oppilaiden ja opettajien kesken. Wilmasta löytyy peruskoululaisen huoltajille suunnattu opas Työrauhan ylläpitäminen koulussa sekä Lainvastaiset teot julkaisu.

VAATTEIDEN JA TAVAROIDEN NIMIKOINTI

Pyydämme teitä merkitsemään kaikkiin tavaroihin ja vaatteisiin lapsenne nimi. Kouluun jää paljon tavaraa, joissa ei ole nimeä eivätkä ne löydä enää omistajaa. Keväisin koululle unohtuneet tavarat ja vaatteet lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Koulussa on hyvä käyttää sisäjalkineita. Muistakaa nimikoida myös jalkineet.

PONTUKSEN KOULUN OPPIMISKÄSITYS

Pontuksen koulussa oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Oppimisprosessin aikana hän oppii oppiaineiden tavoitteiden lisäksi työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. 

  1. Mahdollisuus liikkua: Liikkuminen ja mielen hyvinvointia edistävät yhteiset toiminnat ovat luonteva osa koulupäivää ja turvallista arkea.
  2. Mahdollisuus omiin valintoihin: Oppilaiden omat valinnat ja osallisuuden kokemukset syventävät opittujen asioiden merkityksellisyyttä.  Oppilaat voivat valita opettajan määrittämissä puitteissa työskentelypaikan, työtavan, tehtävien tekemisjärjestyksen ja työparin. Oppilaat voivat suunnitella ikätasoonsa sopivasti opettajan  ohjauksessa omaa viikkotyöskentelyään sekä edetä viikkotehtävissä valitsemassaan järjestyksessä.

Viikkosuunnitelma on oppilaan yksilöllisen oppimisen  työväline, jonka avulla strukturoidaan oppilaan koulupäivää ja työskentelyä sekä koulussa että kotona. Viikkosuunnitelmaan kirjataan viikkokohtaiset oppiainetavoitteet, opettajan pitämät opetustuokiot, oppilaan itsenäisesti koulussa tai kotona suorittamat tehtävät ja oppilaan tekemä itsearviointi. Viikon aikana oppilas työskentelee viikkosuunnitelman mukaisesti vuosiluokasta riippuen noin ⅓ oppitunneista oppituokioineen. Viikkosuunnitelmatyöskentelyn harjoittelu alkaa ensimmäisen vuosiluokan aikana. Lisäksi viikkosuunnitelmaan voi suunnitella oman työjärjestyksen. Opettaja seuraa oppilaan etenemistä viikkosuunnitelmassa kuittaamalla tehtävät tehdyiksi. Huoltaja allekirjoittaa viikkosuunnitelman viikoittain ja näin samalla on tietoinen oppilaan koulunkäynnin etenemisestä.

3) Mielenkiinto: Ikäkaudelle sopivien ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävien avulla viritetään uteliaisuutta ja kiinnostusta ympäröivän maailman ilmiöitä kohtaan sekä vahvistetaan taitoa jäsentää, nimetä ja kuvailla ympäristöä. 

4) Palkitseminen: Oppilaan sisäistä yrittäjyyttä tuetaan ja kannustetaan oppilasta sisukkaaseen työskentelyyn ja oman työn arvostamiseen. 

5) Vertaisoppiminen: Vertaisoppimista eli parin ja ryhmän kanssa työskentelyä ja vuorovaikutusta hyödynnetään monipuolisesti. Samalla vahvistetaan yhdessä työskentelyn taitoja ja vuorovaikutustaitoja.  Opettaja vastaa uuden asian opettamisesta oppilaille. 

6) Projektityöskentely: Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat ja tunteet sekä kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana ohjaavat oppimisprosessia ja motivaatiota. Näin oppilaat voivat hyödyntää opiskelussa vahvuuksiaan ja itseään kiinnostavia sisältöjä ja käyttää niitä myös osallistumisessa ja vaikuttamisessa. 

7) Ohjaava aikuinen: Oppimaan oppimisen taidot kehittyvät parhaiten silloin, kun opettaja ohjaa oppilaita myös suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työskentelytapojaan. 

 8) Järjestys: Koulun tilaratkaisuilla kalusteineen, varusteineen ja välineineen on mahdollista tukea opetuksen pedagogista kehittämistä ja oppilaiden aktiivista osallistumista. Oppimisvälineillä ja kalusteilla on omat paikkansa, mikä luo rauhaa, viihtyisyyttä ja järjestystä oppimisympäristöön. Ympäristöstä huolehtiminen on myös osa kasvatusta vastuuseen.

Pontuksen ProKoulu

Pontuksen-koulun-arvot

Teoria: W. Isaacs: Dialogi ja yhdessä ajattelun taito. 2001 (Dialogue: The Art of Thinking Together)